Ajankohtaista
Rukous- ja paastokuukausi

Nouse Suomi tapahtuman puolesta koko huhtikuun ajan

 

Ole mukana rukousrintamassa!

 
Jasmin Saari siunattiin pastori-opettajaksi

Jasmin Saari siunattiin sunnuntaina 5.6. pastori-opettajaksi palvelemaan

Kristuksen ruumista julistamalla ja saarnaamalla Sanaa eri seurakunnissa ja

kansakunnissa.

Hänen kutsunsa on erityisesti varustaa seurakuntaa palveluksen työhön erityisesti

valtuuttamisen ja lahjojen vapauttamisen alueella.

 
Su 8.5. vietettiin Koko seurakuntaperheen jumalanpalvelusta

Sunnuntaina 8.5. vietettiin koko seurakuntaperheen jumalanpalvelusta,

johon olivat tervetulleita niin sinkut kuin perheellisetkin. Erityisesti lapset pitivät

ohjelmasta.

 

Kokous alkoi ylistyksellä Jumalalle, johon meidät johdattivat lapset ja Esko & Hanna

Hakulinen. Tehtiin myös käsileikkejä laulujen aikana.

 

Jumalan lapseus kuuluu niin lapsille kuin aikuisillekin, tämä muistui erityisesti

mieleen kun laulettiin: ”En siis enää ole orja, vaan lapsi Jumalan.” Myös äideille

laulettiin onnittelulaulu ja heitä siunattiin äitienpäivän kunniaksi.

 

Nukketeatteriesityksessä Raamattu avattiin evankeliumien kohdalta, jossa Jeesus

kuoli syntiemme tähden ja nousi kuolleista. Jumalanpalveluksen ajan saattoi tuntea

Jeesuksen läsnäolon ja sen, kuinka iloinen Hän oli siitä, että lapset saivat tulla

Hänen luokseen.

 

Lopuksi jokaisen selkään laitettiin lappu ja siihen sai kirjoittaa rohkaisun sanoja. Voi

sitä riemua, kun jokainen sai lukea, mitä toiset olivat kirjoittaneet.

 

Katso tästä kuvia!

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.998810000188011.1073741860.216045135131172&type=3

 
Pyhän Hengen mobilisaatio 16.-17.1. Kuvia

Saimme viettää mahtavaa Pyhän Hengen mobilisaatio viikonloppua 16.-17.1.

Puhujavieraana oli Patrick Tiainen Word of Faith seurakunnasta Kokkolasta. Lauantaina

iltapäivällä lähdettiin kaduille evankelioimaan, 13 henkilöä tuli uskoon! Illalla

kokouksessa Patrick puhui identiteetistämme Taivaan Isän poikina ja tyttärinä, jonka

jälkeen sunnuntaina aiheena oli liikkeelle lähtö. Pyhän Hengen läsnäolo oli todella

koettavissa niin ylistyksessä ja palvonnassa kuin Sanan julistuksessa ja

rukouspalvelussa. Monet saivat kohdata Jeesuksen.

Katso tästä linkistä kuvia:

 

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.933209706748041.1073741859.216045135131172&type=3

 
English Home Group starts!

The first night would be Thursday, 21.1.2015, 18:00.

We would meet every week until the Summer and then decide how to proceed.

For those who are interested email: jrobor(at)gmail.com or call 045 858 4123


The program:


1. Snack, discussion, fellowship

2. Worship (possibly International House of Prayer Worship Video)

3. Short Bible study (subjects such as Prayer, The Word of God, The Blood of Jesus, The Holy Spirit, Prophecy, Healing, and the Supernatural, The Father's Love and other topics

4. Prayer ministry, (praying for each other)

The meeting would be about 2 1/2 hours

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 2
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki